Viattomien lasten päivä

Lapsen viattomuus ja avoimuus on Jumalan valtakunnan kaltaisuutta ehkä enemmän, kuin mikään keskellämme ilmenevä on.

Lapsen olemus kuvana Jumalan valtakunnasta on osuvampi, kuin aikuisen kokemus, oppineen tieto, vanhuksen viisaus, urheilijan voima, luomakunnan kauneus, taiteen koskettavuus.

Lapsi ei pysäytä meitä vain ihailemaan, ei herätä meissä kilpailuviettiä, ei pakota täydelliseen ymmärrykseen. Lapsi kutsu meistä esiin huolen, rakkauden, sadun, hymyn, ilon. Lapsi ei pysäytä lähelleen tulevaa, vaan synnyttää tässä elämää. Lapsi kutsuu esiin sen elämän, mikä meissä on kaikkein parasta ja kauneinta.

Lapsi on voimakas vaikuttaja, hän on hyvä opettaja, hän on osuva suunnan näyttäjä. Lapsi saa aikaiseksi merkityksellistä elämää.

Lapsi kaikessa viattomuudessaan on pelottava haaste. Hänen rinnallaan aikuinen, voimakkainkin meistä, pelkää avuttomuutensa paljastumista. Niin kuin Herodes ja faaraokin pelkäsivät.

Jokainen meistä on ollut lapsi. Jokainen meistä on saanut aikuisten päät pyörälle valloittavalla hymyllä, ensimmäisen askeleen ottamisella, sanalta kuulostavan äänteen lausumisella.

Sitten meistä tuli aikuisia. Katosiko lapsi?

Meissä oleva lapsi ei ole kadonnut. Kysymys on vain siitä, onko lapsella tilaa aikuisen rinnalla.  Psykologit, jotka tutkivat ihmisen mieltä, sanovat, että jokaisessa aikuisessakin on lapsi. On selvää, että vastuullisen aikuisen on elettävä, niin kuin työtään tekevän, perhettään elättävän, yhteisistä asioista huolta kantavan tulee elää. Kesken työnpäivän ei lähdetä kotiin, vaikka työ ei huvita; paikkoja ei rikota eikä toisen omaa tärvellä vain siksi, että suututtaa; toisesta ei käytetä loukkaavaa kieltä.

Me tiedämme, mitä on olla aikuinen. Useimmat meistä käyttäytyvät siivosti ja vastuullisesti. Mutta kuinka voi sisällämme oleva lapsi? Saako hän ihmetellä, saako hän kysellä, saako hän kokeilla, saako hän leikkiä, saako hän olla turvallisesti turvaton, saako hän uskoa ilman tieteellistä tietoa? Onko lapsenmielellä tilaa aikuisen maailmassa?

Aikuisen sisällä oleva lapsi on yhtä viaton, kuin vastasyntynyt tai juuri kävelemään oppinut pienokainen. Aikuisenkin sisällä olevalle lapselle maailma on avara ja ihmeellinen. Hänkin tarvitsee tilaa ja oikeutta elää.

Viattomien lasten sunnuntain raamatun tekstit muistuttavat siitä, että lapsi on uhattu. Aikuisen kutsumus on suojella uhattua lasta; lapsen oikeutta leikkiä, lapsen tapaa uskoa Jumalaan, lapsen tapaa ihmetellä.

Aikuisen kutsumus on suuri haaste. Kilpailu itsensä veroisen toisen aikuisen kanssa vielä menettelee, mutta lapsi on pelottavan vahva kilpailija aikuiselle. Kuinka paljon helpompaa onkaan osoittaa toisen typeryys ja lapsellisuus, kuin olla kiinnostunut toisen yksinkertaisesta uteliaisuudesta.

Aikuinen on valmis sotimaan, taistelemaan, pitämään puoliaan, olemaan oikeassa. Lapsi – aikuisen sisälläkin oleva – hätääntyy, jos tavallinen ja turvallinen elämä on uhattuna väkivallan, torjunnan, petoksen tai muun pahan ilmentymän vuoksi. Lapsi kutsuu suojelemaan ja torjumaan pahan uhkaa. Se on aikuisen vaativa tehtävä.

Jouluevankeliumissa kuulimme enkelien ilmoittavan paimenille maailman Vapahtajan syntymästä. Tapahtuman merkkinä oli lapsi, joka makaa seimessä.

Se on yhä edelleen merkkinä kaikille aikuisille. Jokainen isä, äiti, kummi, mummi, ukki tai muu aikuinen tuntee merkin. Se, joka ottaa merkistä vaarin ja suojelee lasta, tekee työtä Jumalan valtakunnan puolesta pahan valtakuntaa vastaan.

Joulukalenteri ei siis vain tyydy kertomaan, mitä tapahtui ensimmäisenä jouluna. Se kutsuu meidät elämään kristittynä ja tekemään työtä Jumalan valtakunnassa. Jeesus sanoo: Joka ottaa tykönsä yhdenkin tällaisen lapsen, hän ottaa tykönsä minut. Sitä joulukalenterikin neuvoo.