Sata sanaa - Hartaus

 

Kumpi aloitti?

Kumpi aloitti? Tuli ja leimaus vai seesteinen pyöreys?

Katson taulua. Toinen puoli leimuaa kuin ylösnousemusenkeli, ja toinen puoli on kuin pysähtynyt avaruus.

Kumpi oli ensin? Leimahdus vai pysähdys?

Onko pakko tietää, kumpi? Jospa onkin niin, että tietäminen on aina rajallista, eikä siitä ole maailman selitykseksi – niin hyvä, kuin onkin ymmärtää kvantteja ja tähtiä.

Katson yötaivasta. Tiedän, että kaikki on pyöreää: tähdet, planeetat, galaksit. Pyöreys on seurausta siitä, että suurempi vetää pienemmän itseensä. Lopulta se luhistuu elottomaksi pimeydeksi: musta aukko. Luonnon laki.

Sieluni silmin katson ylösnousemusenkelin leimahdusta. Kuoleman vangitsema vapautui: pimeys ei ollut pimeyttä.

Ylösnoussut sanoi: menkää kaikkeen maailmaan. Siis: leimutkaa, älkää pysähtykö. Merkkinä uudesta – vai oliko se uutta – lähetettyjen päällä oli kuin tulen lieskoja. Lähetetyt puhuivat niin, että toiset ymmärsivät: Tehtävä ei ollut sulkeutua eikä sulkea.

Tehtävä kuului: suuren pitää antaa pienen vetää itseään puoleensa.

Vastoin kaikkea järkeä ja voimaa: pieni aloittaa. Ettei valoa vangittaisi. Vastoin mustan aukon luontoa.

HannuT

 

Tuhat sanaa - Saarna

 

Luuk. 14: 1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Saarna alkaa tästä

Kysymys sapatin viettämisestä on ikiaikainen. Ihminen ei ole tunnistanut itseään vain koneeksi eikä tuotannon välineeksi. Sitäkin tosin on yritetty, kun on orjuutettu tai muuten alistettu ja pakotettu lähimmäinen alistettuun asemaan.

Länsimaissa sapatin viettämisen perusajatus juontaa juurensa Raamatun luomiskertomuksesta. Jumala teki kuusi päivää työtä ja lepäsi seitsemännen.

Seitsemän päivän rytmi on pitänyt pintansa. Ranskan vallankumouksen seurauksena tosin syntyi yritys muuttaa viikkorytmiä kymmenen päivän mittaiseksi, mutta se epäonnistui. Ehkä vallankumoukselliset halusivat muutoksen kautta hakea ennemminkin etäisyyttä katoliseen kirkkoon, kuin uudistaa viikkorytmiä. Olihan vallankumous paitsi työväen protesti yläluokkaisten valtaa vastaan, myös voimakas ilmaus turhautumisesta kirkon tapaan olla osa hyväosaisten valtakoneistoa.

Ranskan vallankumouksen rytinät ovat vieläkin opettavainen kokemus siitä, mitä seuraa määräävään asemaan joutumisesta. Määräävä asema on olotila, jossa yksi on ylivertaisessa asemassa suhteessa muihin. Pahimmillaan on kysymys sortovallasta, kuten Ranskassa tuolloin oli.

Sortovaltaiseen tilaan joutuminen on mahdollista jatkuvasti. Se tapahtuu aina, kun joku syystä tai toisesta joutuu asemaan, jossa ei ole tarvis sopia eikä neuvotella muiden kanssa. Sapatti on yhden sapattia ja muiden orjuutta.

Juuri nyt monia murehduttaa tai vähintään mietityttää Turkin aloittama sota Syyrian kurdeja vastaan. Sota sinällään on jatkoa pitkään jatkuneelle turkkilaisten ja kurdien väliselle vihanpidolle.

Onkohan puolin ja toisin enää edes varmaa tietoa siitä, mistä vihanpito aikanaan alkoi?

Tämän päivän Helsingin Sanomissa toimittaja Saska Saarikoski avasi pelottavan näkymän paluusta vallan ja voiman käyttöön maailmanpolitiikassa. Sitähän se on ollut aina, mutta vähän aikaa jo uskoimme sopimiseen.

Valtapolitiikassa ei ole kysymys heikkojen kapinasta, vaan pohjattomasta vallanhimosta, jossa pienillä kansoilla on pelinappulan valta.

Valtapyrkimykset, joissa yksi taho ottaa vallan muilta yksin omiin käsiinsä, ovat jatkuvasti uusiutuvaa todellisuutta. Neuvottelu ja yhteinen asioista päättäminen voi hetkessä muuttua vihanpidoksi.

Ilman sananvapautta, avointa keskustelua, pienimpienkin äänien kuulemista ja yhteistä sopimista, tasavertaisuus lain edessä muuttuu yksien oikeudeksi ja toisten oikeudettomuudeksi. Jos ennen vallankäytön keskittymistä sapatti oli ihmistä varten, niin sen jälkeen sapattivapaa onkin vain harvojen iloton ilo.

Lain turvasta tulee sokea pakko. Heikoimmasta osapuolesta tulee koneen rattaan kaltainen toimija, joka touhuaa tauotta ja on levoton ylemmässä asemassa olevien vaatimuksien täyttäjä.

Ei lepoa, ei vapautta, vain tuotantokoneiston rattaita.

Päivä ja viikkorytmi ovat arjen ja pyhän vuorottelua. Raamatullisessa ajattelussa Jumala on Kaikkivaltias ja Pyhä, jonka erityispiirre on viettää lepopäivää. Yleensä jumal tarustojen valtiaat eivät lepäile, vaan jyrisevät alinomaa tai sitten vain makoilevat palvottavina sohvillaan. Niin kuin yksinvaltiaat tekevät.

Raamatullisessa ajattelussa ihminen on Jumalan kuva. Siis Jumalan, joka teki töitä ja antoi aikaa kaikkien yhteiselle, pyhälle levolle; Sapatille. Toisin kuin yksinvaltiaat tekevät.

Luomisen tilaan kuuluu levätä. Muuten luomistyö pysähtyy ja orjuuden ikeet kalisevat.

Luomiseen kuuluva lepo ei ole vain pitkäkseen asettumista. Luomiskertomuksen Jumalan lepoon kuului rauhassa katseleminen ja seurustelu; eikä ainoastaan seitsemäntenä päivänä. Jokaisen päivän illassa Jumala pysähtyi ja katsoi iloisesti ja arvostavasti ympärillään vellovaa elämää.

Jumala ei kysynyt: Kuinkahan tuosta hyötyisi entistä enemmän? Sen sijaan hän lähestyi luotujaan henkilökohtaisesti: Kaunoinen, mikä on nimesi? Ai ei ole vielä nimeä, minäpä käsken Aatamin ja Eevan antamaan sinulle nimen, että voimme keskustella kuin olevaiset.

Sapatin kumppanuus on tasavertaista seurustelua illan viileydessä, kuin ainakin toisilleen olevaiset!

Pyhän rytmiin kuuluu iloita ja arvostaa. Se on jumalallista. Se on armollista. Se yhdessä rakennettua, kaikkia kuulevaa juhlanpitoa.

Työn ja kilpailun maailmassa katse näkee ensin vain sen, mikä on tuotos ja tulos. Sapattina nähdään lisää ja enemmän.

Ilman sapattia, lepoa, lepopäivää kaikki olisi toisin. Olisi paljon ahkeruutta, yrittämistä ja muita työn kautta tuttuja asioita. Olisi kilpailun ja menestyksen kiintoisa maailma. Mutta puuttuisiko seurustelu ja toisen erilaisuuden ihmettely?

Se, joka jaksaa pukea ylleen sapattivaatteet sen merkiksi, että nyt ei olla työn vaan seurustelun ja toisen ihailun, suoranaisen palvonnan merkeissä, on oikealla asialla. Niin seurustelu Jumalan kanssa kuin kahvittelu ystävien kesken ovat yksi vapauttaan vaalivan ihmisen perustoimintoja.

Vapaus – silloin kun se on yhdenvertaisuuskysymys, eikä vain yksien oikeus – on jatkuvan tiedostamisen seuraus. Väsyneen oikeus on levätä. Hätään joutuneen oikeus on tulla pelastetuksi. Vasta sitten koittaa vapaus ja sapatti.

Siksi on oltava kirkonmenot – ne tyhmän toimettomat ja tavalliset! Ja juuri siksi on pyhät, tuottamattoman levon ja ilon hetket, jolloin sapatti on ihmistä varten;  heikointakin meistä.

HannuT