Uutislistaukseen

Hautausmaalla muutostöitä

Pukkilan punainen kirkko hohtaa auringon valossa, etualalla hautakiviä ja hautausmaan puustoa.

Yleiskuva hautausmaalta

Pukkilan hautausmaalla alkaa maanantaina 31.1. viikonmittainen puuston käsittely. Hautausmaan alueen puustoa on tutkittu ja osa puista on todettu olevan elinkaarensa päässä, ja ne tulee poistaa yleisen turvallisuuden vuoksi. Muutamia puita poistetaan myös siksi, että ne haittaavat olennaisesti hautojen hoitoa. Hautausmaan puiden kaatamisen suorittaa Touran Puu-apu Oy ja työ toteutuu aluearkkitehdin ja rakennusvalvonnan kanssa tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Kaadetut puut jatkojalostetaan puuhakkeeksi.

 

Lisätietoja antaa kirkkoherra Hannu Tiainen

2022-01-19 12:12:00.0