Lastenilta

to 12.3. kello 16.00 - to 12.3. kello 19.00
Seurakuntakoti

Pyhäkoulu 3-10 vuotiaille, ennakkoilmoittautuminen

Lastenillat ja -lauantait ovat seurakuntamme yksi pyhäkoulumuoto 3-10-vuotiaille. Alle 3-vuotiaat ovat tervetulleita, mikäli ryhmä ei täyty isommista lapsista ja/tai käsipareja riittää tarpeeksi. Illassa on ohjattua toimintaa, hiljentymistä yhdessä raamatun kertomusten tai muun kertomuksen äärellä, unohtamatta leikkiä ja eväiden syömistä. Toimintana voi olla musiikkia, liikuntaa, askartelua tms. Toisinaan lapsille on tarjolla myös pientä evästä, omat eväät on kuitenkin hyvä ottaa mukaan. Ohjaajana lastenohjaajan lisäksi mahdollisesti vapaaehtoisia tai nuoria kerhonohjaajia. Tapahtumat toteutuvat, mikäli osallistuvia lapsia on vähintään 5.
 

Ennakkoilmoittautuminen viimeistään edellisenä päivänä lastenohjaajalle!


Lastenohjaaja ja tiedottaja
Seurakuntatyön erityispalvelut