• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

*Evankeliumi Matt. 20: 25-28

Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Saarna

Herruus ja orjuus syntyvät lähes itsestään – yhdenvertaisuus, toisen kunnioittaminen ja vapaus ovat ponnistelun tuloksia. Näin on, jos lukee lähes mitä tahansa historiankirjoitusta. Valta ja vallanpitäjät muistetaan.

Historiankirjoitus syntyy pelottavan usein elämästä vallan kulisseissa. Näin on ollut jo raamatun historiankirjoista alkaen. Ajanlasku jäsentyy sen mukaan, mitä tapahtui kuningas Daavidin aikaan, kuningas Salomon ja hänen satojen vaimojensa aikaan, keisarin Augustuksen ja hänen uskollisten vasallien ja herodesten aikaan.

Sama toistuu yleisesti historiankirjoituksessa. Esimerkiksi Afrikan historia tunnetaan länsimaisen siirtomaavallan, kolonialismin kautta. Afrikan maiden rajat ovat yleisessä tiedossa vain siltä osin, kuin länsimaalaiset viivoitinta käyttäen piirsivät ne. Kuka tietää alkuperäisten afrikkalaisten heimojen ja kansojen rajat? Ainakin maailman parhaan opetuksen saanut suomalainen tietää Afrikasta vain sen ajan, minkä länsimaiset valtiaat kirjasivat kirjoihinsa.

Afrikan oman historian huono tunteminen vaikeuttaa sen ymmärtämistä, miksi Välimereen hukkuu niin paljon mustan Afrikan lähimmäisiämme. Emme ole onnistuneet kulkemaan afrikkalaisten sisariemme ja veljiemme rinnalla niin, että tuntisimme heidät ja heidän vaiheensa.

Pyrkimys tutkia ja ymmärtää historiaa on vapaan kansan ja vapaan yksilön piirre. Vapaa, kaikkia kunnioittava historian kirjoitus on merkki siitä, että vapaus on kaikkien yhtäläinen perusoikeus. Vapautta ei rajoita valtiovalta, talouselämä, ideologia tai muu mielestään ainoan oikean tiedon haltija.

Vapaassa maassa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ei olla ainoastaan suvaitsevia, vaan suorastaan vimmalla puolustetaan oman vapauden ohella myös toisella tavalla ajattelevan ja näkevän sanominen ja kirjoittaminen vapautta.

Itsenäisen Suomen historia on 100 vuotta – siis yhden ihmisen ikä. Ennen itsenäisyyttä suomalainen heimo oli olemassa ties kuinka kauan, mutta se ei ollut vapaa. Suomalaisten asiat päätettiin milloin Itämeren länsirannalla, milloin itärannalla. Suomalaiset olivat muiden alamaisia.

Viimeisen sadan vuoden jakson aikana suomalaiset ovat jakaneet oikeuksia toisilleen ilman, että joku ulkovalta olisi julkisesti ohjannut päätöksentekoa. Tilanne ei ole itsestään selvä. Ei meillä eikä muualla.

Mikä on tehnyt suomalaisista itsenäisen ja vapaan kansan? Kansallismielinen kiihkoilu se ei ole. Vanhan kansan lukemassa Topeliuksen Maamme-kirjassa annetaan yksi määritelmä siitä, mikä teki näillä mailla asuneesta ihmisten joukosta yhtenäisen kansan.

Topelius kirjoittaa:

”Mutta se on sanottu, että kaikki, jotka tunnustavat tämän maan isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena – kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi – ovat yksi kansa.”

Samoihin aikoihin runoili Runeberg virressä tähän tapaan:

”Vai onko lähimmäiseni kaikk’, kaikki maamme kansa, jotk’ asuu ympärilläni kaltaisnan’ elossansa. Yht’ uskoa, yht’ oppia tunnustavat, ja puhuvat yht’ äidinkieltä kanssa?”

”Ei yksin ne, ei läheiset ja kansalaises omat, vaan myöskin kansat kaukaiset, vieraatkin, heimottomat. Et katsoa saa sukua, miss’ asuvat, mit’ uskovat, vai onko uskottomat.”

”Sä heissä näet veljesi, jotk’ ompi tänne maahan yks Isä pannut kanssasi ajaksi asumahan.”

Tämän kaltainen ajattelu vaikutti olennaisesti sen maan syntyyn, jota me asutamme ja rakennamme, ja josta me käytämme nimitystä Suomi. Topeliaanis-runebergiläinen henki vaikutti 100 vuoden takaisiin itsenäisyysaktivisteihin ja ohjasi heitä avoimen ja kaikkien oikeuksia puolustavan yhteiskunnan rakentamiseen. Se oli valinta – ei itsestään ohjautunut tapahtumien kulku.

Itsenäisen Suomen ensimmäisten rakentajien sanastoon ja ajatteluun vaikutti olennaisesti kirkon opetus siitä, mikä ihmisen elämässä on keskeistä. Luterilaisen opetuksen keskeisimpiä ajatuksia tiivistyy Paavalin kirjeessä galatalaisille näin:

”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne”.

Paavalin sanoissa korostuu vapauden ja vastuun tiivis yhteys. Se, joka haluaa olla vapaa, puolustaa niin lähellä kuin kaukana asuvan lähimmäisen yhtäläistä oikeutta vapauteen. Vain omaa vapauttaan ajavan jälki on synkkä. On nähtävä lähimmäisen.

Samoihin aikoihin itsenäisyydestä unelmoivan kansan keskellä heräsi ensimmäisen kerran ajatus lähteä vieraisiin maihin levittämään sanomaan Jumalasta, joka rakastaa luotujaan. Alku oli pieni ja vaatimaton – Lounais-Afrikassa. Kirkko ei voi ylpeillä lähetystyön historiallaan. Yhtälailla meitä, kuten muita länsimaita vaivasi ylemmyyden tunto ja paremmin tietäminen.

Reilut 100 vuotta myöhemmin joudumme nöyrästi toteamaan, että olemme saaneet itse enemmän, kuin pystyimme antamaan. Kristillisen lähetystyön ehkä merkittävin vaikutus on ollut, että aikaa myöten olemme oppineet arvostamaan vieraita kansoja ja kulttuureja. Pukkilassa on päästy jopa niin pitkälle, että seurakunnan työntekijöinä on ollut ulkomailta tulleita kansalaisiamme; tovin kaksimetrinen, Sudanissa syntynyt Samuel ja juuri nyt belgialainen Evelien.

Vapaa kansa ja ihminen ei vain suvaitse erilaisuutta, vaan suorastaan puolustaa oikeutta erilaisuuteen. Näin kirjoitetaan yhteistä ihmisen ja kansan historiaa. Sana tulee lihaksi kohtaamisen ja rinnalla kulkemisen tapahtumissa.

Kuten maailman Vapahtajan syntymässä.

Adventin hahmo on aasi, joka kantaa maailman Vapahtajan kaikkien keskelle. ”Kaikki, mitä olette tehneet pienimmille ja heikoimmille, sen olette tehneet minulle”, sanoo aasin selässä istuva Jeesus. Heikot, vaivaiset ja syrjään joutuneet täytyy kantaa muiden keskelle. Siitä syntyy vapaa ihminen, vapaa kansa, itsenäinen kansa, Suomen kansa - Jumalankin kansa.

Vapaus on valinta, mutta myös lahja. Siksi nousemme ylistämään Jumalaa hänen lahjoistaan ja tunnustamme uskomme häneen, joka tuo rauhan ja vapauden.

Joomla templates by a4joomla