• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

Saarna konfirmaatiossa

Näkeminen ja nähdyksi tuleminen ovat eri asia, kuin katsominen ja katsotuksi tuleminen.

Katsominen ja katsotuksi tuleminen kuuluvat esimerkiksi autokauppaan ja kauneuskilpailuun, missä arvioidaan kohdetta ulkopuolisena. Näkeminen puolestaan on osallistava tapahtuma; näkijä on osa nähtävää.

Näkemisen ja katsomisen ero kuultiin Maijun lukemassa evankeliumissa. Kivittäjät olivat aluksi vain katsojia, jotka arvioivat aviorikoksesta tuomittua naista ajan sääntöjen perusteella. Ajan yksi sääntö oli, että nainen on miehen omaisuutta, jota saattoi arvioida käyttöarvon perusteella.

Kertomuksen naisen käyttöarvo oli menetetty. Hänet siis saattoi kivittää arvonsa menettäneenä, näkymättömänä.

Jeesus avasi kivittäjät näkemään. ”Se, joka teistä on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven”. Tämä lause muutti katsojat näkijöiksi. He näkivät syytetyn naisen ja itsensä samassa elämän tilassa elävinä inhimillisinä olentoina. Kivet tippuivat omien jalkojen juureen.

Rippikoulumme otsikko – ainakin työotsikko – oli ”minä näen sinut”. Leirin aikana otimme kuvia maisemasta, jossa ei ollut kukaan meistä. Sitten laitoimme itsemme tuohon maisemaan, yksitellen. Maisema näyttäytyi tällöin toisenlaisena. Kuvan henkilö ei jäänyt näkymättömäksi. Niitä kuvia saatte sitten katsella kotona konfirmaatiojuhlissa – jokainen leiriläinen saa oman kuvansa.

Yksi ihmiskunnan yhteisestä viisausperinteestä nouseva ajatus on, että näkyvän ja näkymättömän rajapinnalla syntyy ääni. Kun kaksi elotonta kalikkaa kalahtaa yhteen, niin kuuluu kohtaamisen ääni.

Ääni voi soida, se voi olla puhe, yksittäinen sana, piirros. Näitä kaikkia ääniä kokeilimme leirillä: leirijumalanpalveluksessa, leikeissä, yhteislauluissa.

Leiriltä mukaan otimme jätelaudat, joita kukaan ei varmaan enää tarvinnut eikä huomannut. Laudat odottivat häviämistä. Päätimme, että näemme laudat ja annamme niiden olla elävän ja elottoman kohtauspinta.

Tuloksen näette tässä. Katoamaan jätetty lauta sai olla rajapinta näkyvän ja näkymättömän kohtaamiselle.

Luomakunta – me ihmiset sen osana – olemme näkyvän ja näkymättömän rajapinta. Jumala kosketti maata ja antoi sille elämän. Luomiskertomuksen kauniit, runolliset sanat toistavat yhtä teemaa: Jumala ilahtui näkemästään. Jumala oli näkijä.

Me, Jumalaan uskovat näemme maailman ihmeenä – enkä nyt tarkoita kyseenalaistaa tieteen löytöjä. Me uskomme näkyvän ja näkymättömän kohtaamisesta syntyvään ihmeeseen – ei vain kerran maailman alussa, vaan yhä uudestaan.

Rakkauden kaksoiskäskyssä tiivistyy uskomme: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Me emme kuulu katsojien ja arvostelijoiden joukkoon. Me olemme näkijöitä. Me olemme rakastajia. Siihen meidät on kasteessa kutsuttu.

Niin on Jumalan maailmaa rakastanut, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vain saisi iankaikkisen elämän. Rakkaus kutsuu katsojan näkijäksi, jotta kadotus vaihtuisi elämäksi. Tätä vahvistamme toisissamme tänään, konfirmaation juhlassa.

HannuT

Joomla templates by a4joomla