• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

Saarna su 11062017

Kansanlaulut, kansallispuvut ja kansantanssit kuuluvat samaan koriin. Ne ovat vanhoja asioita ja niitä harrastetaan yhdessä. Niitä kaikkia pidetään menneen ajan muistoina kansan mielestä – vaan ei kansallismielisyydestä.

Toisaalta nykymusiikinkin parhaimmat kappaleet siirtyvät aikanaan kansanlauluiksi – siis lauluiksi, joilla ilmaistaan kaikkien yhteistä, rajoittamatonta kaihoa, kaipausta, yhteenkuuluvuutta, iloa ja juhlaa.

Eri aikojen kansanlaulut ovat väkevä todiste siitä, että ihminen ei ole vain yksilö – eikä kansa muista kansoista irrallaan olevan joukkio. Ihminen haluaa olla jäsen yhteisössä, joka laulaa, runoilee, kirjoittaa, maalaa, tanssii ja kaikin tavoin taiteillen ilmaisee yhteisiksi koettuja haaveita ja arvoja.

Se, joka saa laulaa elämästä yhdessä toisten kanssa, on enemmän kuin yksinäinen yksi. Hän on oksiston oksa.

Siksi syrjäytyminen, syrjään työntäminen ja toisten torjuminen ovat synti ja rikos ihmisyyttä vastaan.

Herramme Kristus sanoo: ” Minä olen viinipuu, te olette oksat”. Kristinuskon opetus Jumalasta on, että Jumalakin on enemmän, kun se on osa luotujen elämää. Oksaton viinipuu ei ole elävä, hedelmiä tuottava kasvi. Oksat pitävät rungon elossa.

Opillinen ilmaus Jumalasta tiivistyy oppiin kolminaisuudesta. Jumala on Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä; Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Yleinen ajatus Jumalasta on, että hän on kaukainen, tavoittamaton ja itseriittoinen voima; alkuräjähdyksen takainen tuli. Sellaisenaan hän ei tarvitsisi muita.

Mutta elämä, Jumalan luomaksi sanottu on kaikkea muuta kuin itseriittoisen riippumatonta olemista. Elämästä itsestään on luettavissa se, mitä muuta Jumala on kuin vain kaukainen, muista riippumaton vimma. Toki hän on tuli, mutta hän on tuli, joka ei pala itsekseen. Jumalan tuli valaisee; tekee näkymättömän näkyväksi ja kuolleen eläväksi.

Jumala, joka on Luoja, on luotujensa elämä.

Raamatun erityispiirre on se, että sen alkuluvuista alkaen Jumalasta puhutaan luotujensa keskellä elävänä Kaikkivaltiaana. Hän käyskentelee puutarhassa, ihailee luotujen kauneutta, jopa seurustelee näiden kanssa.

Voi suorastaan kysyä, onko taivas kovinkaan kaukana, kun Jumalakin on maan päällä kuin kotonaan? Jumala ei kyläile luotujensa luona. Hän asuu heidän keskellään!

Paavali sanoo tämän näin:

Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

On suorastaan selvää, että Jumalan Poika syntyi niin maallisesti kuin syntyi. Jeesuksen syntymä oli kotisynnytys.

Kun alussa räjähti tai tapahtui jotain elämää synnyttävää, niin olisiko Jumala ollut osa tuota räjähdyksen kaltaista mullistusta? Olisiko Jumala sitonut itsensä räjähdykseen – ei tuhotakseen maailmaa vaan antaakseen itsensä sille kokonaan!

Ainakin kolminaisuusoppiin sopii loistavasti ajatus Jumalasta, joka hajottaa itsensä kaikkien elämäksi. Jumala, elämän tarkoitus ja merkitys antoi itsensä tulla osaksi kaikkea. Jumalan merkitys siirtyi kaiken olevaisen merkitykseksi.

Evankeliumi tiivistää merkityksen näin:

Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”

Jumala luoman elämän tarkoitus on sitoutumista rakastamaan ja kunnioittamaan kaikkia luotuja.

Tämän tarkoituksen vahvistaminen, puolustaminen ja eläminen todeksi on elämän tarkoitus. Se on ainakin ihmisen erityinen kutsumus.

Meidät on kutsuttu hengittämään toistemme kanssa samaa elämän Henkeä. Ylösnoussut Kristus puhalsi ja sanoi:

"Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Tämän päivän ihminen kysyy elämänsä merkitystä muinaisen ihmisen tavoin. Merkityksiä tunnetaan sovinnon tekemisissä ja rauhan rakentamisissa enemmän kuin riidoissa ja sodissa.

Kirkon opillinen aarre tiivistyy oppiin kolminaisuudesta. Pastori, rap-artisti Lauri Kemppainen sanoo kolminaisuudesta näin:

Kolminaisuuden sisäinen rakkaus on tanssivaa rakkautta, mutta kun se joutuu kosketuksiin maailman kanssa, siitä tulee kärsivää rakkautta; maailma puskee tämän rakkauden ristille. – Se että tämä tanssiva rakkaus haluaa sitoutua meidän väkivaltaiseen maailmaamme ja haluaa vetää meitä koko ajan kohti itseään, näyttäytyy perimmäisenä toivon lähteenä, Kemppainen sanoo.

Kolminaisuus ilmaisee elämän luonteen ja syvimmän tarkoituksen tiiviisti ja yksinkertaisesti. Se on Jeesuksen seuraajien tapa olla olemassa: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

Olemiseen tapaan kuuluu iloita luomakunnan lahjoista. Olemisen tapaan kuuluu kärsimykseen asti osallisuus kaikkien luotujen elämään. Olemisen tapaan kuuluu yhä uudestaan ottaa vastaan Jumalan Hengen moninaiset lahjat.

Ilo, osallisuus ja vastaanottaminen kuuluvat samaan koriin ja pitävät korista ammentavat – ei vain muinaismuistoina vaan myös elävänä oksistona viinipuussa.

Hannu Tiainen

Joomla templates by a4joomla