• Kirkkomv
  • kirkko
  • omenat
  • kuoro
  • kirkkosis
  • kirkvirasto
  • hauta
  • rippi
  • kellot
  • askola

Sanat ovat elävä siemen

Alussa oli sana. Kaikki sai alkunsa sanasta.

Näin alkaa evankeliumeista nuorimmainen. Sanomisella ja sanomatta jättämisellä luomme tai jätämme luomatta maailman yhä uudestaan.

Välittämisen sana luo välittämistä. Torjumisen sana vieraannuttaa. Kapulasana syöttää kapuloita rattaisiin. Niin kuin vehnän jyvästä kasvaa vehnä.

Sana ei suinkaan aina ole ääni. Joskus ja usein sana on hiljaa jaettu suru, pelko, ikävä. Vaikeneminen on ohi katsomista ja toisen sulkemista ulos pimeään.

Sanat kuuluvat niin sanottuina kuin sanomattomina.

Evankeliumeista nuorimmainen vie katsomaan sanoja, joista syntyi Jeesuksen seuraajien liike. Ensimmäiset sanat olivat yhden suusta sanottuna: Tule ja seuraa.

Jeesus kutsui liikkeelle kohti nälkäisiä, syrjittyjä, oikeudettomia; tie kulki kaikkien kautta ja kutsui mukaan paljonkaan kyselemättä.

Kohtaamisissa taisi opettaja lopulta olla tien varren ihminen; sairas, yksinäinen, sureva, hätääntynyt. Opetuspuheet pidettiin muualla, kuin hätääntyneen ihmisen edessä.

Jeesuksen seuraajien liike on sanojen ja tekojen valintaa: mitä elämää haluan synnyttää? Maailma tuottaa itsestään torjunnan ja eristämisen sanoja. Kilpailu paremmuudesta tuottaa toisen torjuntaa ja rakennuttaa tornilinnoja.

Alussa oli sana, ja on yhä. Kaikki alkaa yhä uudestaan sanasta, yhdestäkin. Yhdestä sanasta syntyy odottamaton ilo ja uskallus – myös pelko ja hätä.

Jeesuksen seuraajien liike syntyi ja syntyy yhä uudestaan siellä, missä sanotaan toiselle välittämisen, rakastamisen, sovinnon, rauhan, yhteyden sanoja ja armon sanoja. Hyvä sana on ilmaus yhteydestä, eikä siihen aina tarvita ääntä.

Hyvä sana on arvovalinta. Jumalan valinta oli ja on Sana, Vapahtaja, Pelastaja. Jumalan sana kasvaa maasta taivaaseen.

Sano sana pihtailematta tutulle ja tuntemattomalle. Sanasi putoavat maahan kuin siemen, ja alkavat kasvaa sanan mukaista elämää.

Hannu Tiainen

Joomla templates by a4joomla